torstai 3. maaliskuuta 2016

Thaimaa

Toiset sitä vihaavat ja toiset rakastavat. Itse pidän Thaimaasta, koska se on helppo, edullinen ja monipuolinen matkailumaa ja siellä on talvella lämmintä. Pidän myös ystävällisestä ja rennosta tunnelmasta.

Koh Samet,  Had Sai Kaew-ranta

Olen matkustellut aika paljon ja nähnyt useita paikkoja, mutta aina vaan Thaimaa on ykkössuosikkini. Myös muut Aasian kohteet kuten Vietnam, Filippiinit, Indonesia ja Malesia kiinnostavat. Niissä en ole vielä päässyt käymään. Lämmintä täytyy olla ja valkoista hiekkarantaa ja turkoosia vettä.


Pattaya, Cape Dara Resortin ranta

Teimme hiihtolomalla kymmenen päivän reissun Thaimaahan. Tämä oli kuudes reissumme Thaimaassa, mutta ensimmäinen kerta Siaminlahden puolella. Lensimme Bangkokiin, josta jatkoimme Pattayalle ja sieltä Koh Sametille. Luonto täällä ei ole niin kaunista kuin esimerkiksi Krabilla tai Phuketissa, mutta tunnelma on todella hyvä.


Ban Phe -satama, josta lähtevät lautat ja veneet Koh Sametin-saarelle.

Tällä kertaa teimme omatoimimatkan eli varasimme lennot ja hotellit erikseen. Hiihtoloman aikaan tämä tuli huomattavasti edullisemmaksi kuin matkatoimiston järjestämä "pakettimatka". Säästöä kolmelta hengeltä kertyi noin 2000 euroa.  Toki pakettimatkojakin saa edullisesti sesongin ulkopuolella kuten joulukuun alkupuolella ja maaliskuussa, jolloin pakettimatkojen hinnat ovat edullisimmillaan.


Auringonlasku Pattayan Beach Roadilla

Olimme ensimmäiset neljä yötä Pattayalla, joka oli ihan sopiva aika viettää siellä. Rantaa ei voi kehua, mutta paljon muuta tekemistä löytyy. Täältä voit lukea mitä kaikkea Pattayalla on tarjota lapsiperheelle. Hotellimme Pattayalla oli Cape Dara Resort, jossa oli oma ranta. Kirjoitan myöhemmin lisää hotellista.

Pattaya

Seuraavat kolme yötä vietimme Koh Sametin paratiisisaarella. Siirtymät sujuivat hyvin taksilla ja veneellä. Venekuljetus oli satamasta hotellin rantaan, jossa hotellin henkilökunta oli meitä vastaanottamassa. Hotellimme Koh Sametilla oli Summer Day Resort, joka oli aivan päärannan tuntumassa. Pidin saaresta todella paljon, mutta sen verran pieni saari on, että kolme yötä riitti hyvin.


Koh Sametilta matkustimme Bangkokiin, jossa olimme kaksi yötä. Siellä oli yllättävän helppo liikkua Skytrainilla eli ilmajunalla. Ja tietenkin shoppailumahdollisuudet olivat hyvät. Myös katukeittiöistä oli mukava syödä sekä liikkua tuktukilla ympäri kaupunkia. Kävimme myös jokiristeilyllä. Lisää kuvia ja juttua tulossa myöhemmin.


Lempi thai-ruokani: Fried noodles with chicken.

Mukavaa torstai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti